tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitienpäiväviikko

No niin, nyt voi jo blogiin laitella viime viikon puuhasteluita :)

Eli viime viikko alkoi meidän ryhmälle jo suorastaan perinteeksi muodostuneena, Sairastelulla. Maanantaina ei siis ketään ollut hoidossa ja tiistaikin oli hiljaista. Paniikki alkoi iskemään; äitienpäiväviikko ja lapset kipeinä, kääk! Kävin tiistaina vetämässä muille ryhmille muskarin ja toivoin parasta oman ryhmäni parantumisen eteen. No onneksi lapset pääsivät keskiviikkona lopulta hoitoon ja pääsimme äitienpäivälahjuksien kimppuun. Olimme aloittaneet hommat jo edellisellä viikolla onneksi!

Tänä vuonna tuunasimme peltipurkit äideille ja leivoimme niihin pipareita. Purkki maalattiin ensin kerroksella valkoista maalia ja annettiin kuivua. Sitten sai valita erilaisia servettejä, joilla purkki päällystettiin. Servetti kiinnitettiin vesi- erikeepperi litkulla suhteessa 50:50 ja hyvin tarttui :) Laitoimme litkua ennen servetin kiinnitystä ja servetin päälle.

Sitten päästiin piparien kimppuun. Lapset saivat leipoa eläinaiheisia pipareita (perhonen, kettu, nalle, etana ym.) ja seuraavana päivänä koristelimme piparit pikeerillä ja syötävillä koristeilla. Kyllä oli hauskaa ja sotkuista ja upeita tuli.
Isot pojat aloittivat piparien koristelut

piparin koristelua
Kortti toteutettiin tänä vuonna valokuvaamalla. Lapsi piti kädessään ruusya, nappailin kuvia ja valitsin parhaan. Tulostin kuvan ja lapsi liimaili kuvaan kehykset silkkipaperirypyistä. Isommat kertoivat äideistä asioita kortin taakse, pienemmiltä lähti runot äidistä.


Äitienpäiväkortit
Valmiit purkit
Pienetkin voi jo osallistua yhteisiin lautapeleihin :)

Viikolla pelailtiin myös pelejä ja on kiva jo humata kuinka isoiksi nuo pienetkin on hetkessä kasvaneet; mennen tullen ovat jo mukana lautapeleissäkin :)








































Ei kommentteja: