perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kevätseurantaviikko

Tällä viikolla aloitimme kevätseurannan. Painotan tänä vuonna kevätseurannassa lintuja, mutta toki seuraamme kaikenlaista kevään edistymiseen liittyvää asiaa.

Eteistilaan on ilmestynyt luontoliiton Sieppo lehden välissä tullut kevätseurantakaavake, johon lapset saavat kirjata bongauksiaan myös vanhempiensa kanssa ylös. Kevään loputtua lähetämme kaavakkeen luontoliittoon ja näin osallistumme heidän arvontaan mukaan. Tällä viikolla olemme saaneet bongattua listaan kekomuurahaiset ja leskenlehtiä :) Kärpäsiäkin on jo ulkona lennellyt ja muutama hämähäkkikin on jo bongattu, mutta kaavakkeessa niitä ei kyselty. Pihassamme on sinitiaispariskunta pesänrakennuspuuhissa kattotiilien alla ja koristeomenapuussa häärää varpuspariskunta. Melkoisia reviirikiistojakin linnuilla välillä on ja laji jos toinenkin hyökkäilee erityisesti tuonne koristeomenapuuhun häiritsemään varpusia.


 Koska painotan lintuja tänä vuonna kevätseurannassa, aloitimme lintuihin tutustumisen lorulla "kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään." Lapset saivat vihkoihinsa kuvat näistä linnuista ja värityskuvat, jotka he värittivät mallin mukaan. Kävimme myös lähimetsässä katsastmassa kevään merkkejä ja pettymyksemme tiipii tyyppinen maja olikin rikottu kokonaan :/

Askartelimme linninpesät paperisuikaleista ja vesi liima seoksesta ja nämä linnunpesät tulevat päätymään isompaan pääsiäisruohoasetelmaan ensi viikolla. Yhdistän tänä vuonna pääsiäis, lintu ja muna teemaa yhteen jonkin verran.

Tiistaina kävimme muskarissa treenaamaassa pääsiäisesitystä, ensi kerralla onkin jo kenraaliharjoitukset. Kävimme muskarin jälkeen pyörähtämässä markkinoilla ja ostimme välipalalle markkinarinkeliä, nam!






Keskiviikkona lähdimme koko yksityisen perhepäivähoidon porukalla retkeilemään lintutornille. Olen päivittänyt lintutorniseikkailumme yhdistyksemme blogiin, joten voitte käydä kurkkaamassa retkipuuhiame sieltä : www.ypphiitti.blogspot.com

Torstaina lähdimme laavuilemaan kirkonkylän maisemiin myös veden äärelle oman ryhmän voimin. Järvi oli keskeltä auki, rannassa paukkui kovasti loputkin jäät ja sainkin mahtavan tilaisuuden opettaa heikoista jäistä lapsia; keräsimme pajunoksia rannassa kun parin metrin päässä kuului kova pamaus ja jäähän tuli iso halkeama. Kyllä oli hyvä näyttää lapsille miten jäät halkeilee ihan ilman että siihen edes kukaan astuu. Viesti heikkojen jäiden vaaroista meni erittäin perille ;) Järveltä bongasimme pari sorsaa ja joutsenpariskunnan. Järvellä ui myös muutama muu lintu joita emme kuitenkaan kaukaisen sijainnin vuoksi tunnistaneet.




Aloitimme reissun vuodenaikoihin liitetyllä puuhalla, alueella oli neljä koria joissa oli eri vuoden aikoihin liittyviä kuvia. Lapset hakivat kortteja minulta ja veivät oikeaan koriin katsoen mllia korin kuvista. kun kuvat olivat kaikki koreissa, kävimme läpi jokaisen korin vuodenajat ja opettelimme sanoja, joita kuvista löytyi. Näin tuli taas samalla opittua uutta ja harjaannutettua äänteitä ja sanoja.
Metsässä soi kaunis lintujen laulun sekamelska ja kaksi tikkaa hakkasivat puiden ruonkoihin naputuksiaan vuoron perään, hauskaa kuunneltavaa :)






Kaisloista tuli myös luudat kotileikkiin




















Lapset tekivät rannan kaisloista linnunpesän ja maalasimme pöyreitä kiviä pesään muniksi.





















Tämä pesä on kuulemma sateenkaarisorsan kun munat on niin värikkäitä.
















Paistoimme laavulla makkarat, soimme eväsleivät, juureksia ja joimme mehut.








 Kerkesimme vielä auringon alkaessa paistamaan leikkimään varjokuvaleikkejä. Kyllä uni maittoi kun päästiin hoitopaikkaan takaisin.













Perjantaina kylvimme aamusta pääsiäisruohot ja lähdimme sitten torille katsomaan vokki-myyrät nimisen lastenlauluyhtyeen esiintymistä. Esitys kesti puolisen tuntia ja kaikki tunutivat viihtyvän. Pieni haitta oli melko kova ääni kaiuttimien lähellä, joka häiritsi toisia lapsia. Esityksen jälkeen saimme vielä nimmarikortit esiintyjiltä ja lähdettiin syömään.










Ei kommentteja: