perjantai 14. maaliskuuta 2014

Maalis-Huhtikuun lauluja

Tajusin juuri, että enpä ole mitään laulujamuistanut tänne postailla Helmikuun jälkeen. Olemme menossa esiintymään vanhuksille huhtikuun puolen välin pikkeilla ja tästä syystä olemme alkaneet harjoittelemaan pääsiäislauluohjelmistoa tällä viikolla. Ohjelma on seuraavanlainen:


Kevätaurinko on lämmittänyt peltoa ja pellon reunalla näkyy onkalo, jonka suulta nousee esiin pupun pää. Kolosta nousee lopulta esiin kokonainen pupuperhe yksi kerrallaan. He ovat tässä:
1.                            Tässä isäpupu on, tässä äidin näät,
tässä pikkupupujen kaikki näet päät.
Iloisena nyökkää ne toisilleen vaan,
korvansakin ristiin nämä puput saa!
(Sormileikkinä ensin 1. kerraan ja sitten toisella kerralla 2 aikuista on isäpupu ja äitipupu ja muut pikkupupuja, vilkutetaan kaikki omalla vuorollaan)

Puput ovat taitavia tekemään temppuja ja ovat innokkaita esittelemään taitojaan:

2.    Olen pääsiäispupu ja…
Ø  osaan loikkia         x2
Ø  syön porkkanaa   x2
Ø  korvalla vilkutan  x2
Ø  häntää heilutan   x2
(Toimitaan säkeistön sanojen mukaan)

Puput päättävät lähteä katsomaan mitä naapurin kanalaan kuuluu näin kevään korvilla. Siellä onkin melkoinen melske ja kaiken kokoista asukkia:
3.    Tipu kana ja Kukko (katrin omalla savelellä)    
                                                       -Pikku-tipu kipittää         (munamarakassit)
oikein oikein vikkelään
sitten löytää jyväsen.
Pienen keltaisen
                                                      -Äiti-kana kävelee.             (kapulat)
Pihamaalla astelee.
Sitten löytää jyväsen.
Keskikokoisen.
                                                      -Isä-kukko astelee.            (Munamarakassit +
                                   koipiansa nostelee.                kapulat)
Sitten löytää jyväsen.
Suuren keltaisen.
Pupuperhe esitteli itsensä kanalan väelle ja saikin vastaukseksi seuraavaa:
4.    Kanalassa tapahtuu (sutsisatsi kpl 7)

1.     Kanojen elämä kanalassa on ainaista kaakattamista
orrella istumista, päätöntä juoksemista,
munien munimista ja niiden hautomista.
Ja kanojen on pakko oppia että järjestyksessä jyvät pitää nokkia!

2.    Kukkojen elämä kanalassa on aamuisin herättämistä,
heltan heiluttamista, jyvien nokkimista,
kukon poikien kouluttamista, kanojen vahtaamista.
No ei ois kukkona helppoa olla kun joutuu seisomaan tunkiolla!

(Leikitään laulun sanojen mukaan)

Kaikkien hämmästykseksi kanalan ovelle oli ilmestynyt outo värikäs muna. Kukaan ei tunnistanut sitä munineensa itse. Se piti sitä paitsi hassua ääntä kun siihen koski:

5.    Minnan pääsiäismuna
Oli Minnalla pääsiäismuna,
se oli sininen pääsiäismuna.            Viimeisessä säkeistössä;
Mutta kahtia halkaistuna               1,2,3,4,5,6
on sisällä punainen muna.                sen sisällä on salaisuus!

Lauletaan rekvisiittamunan värien mukaan ja lopulta viimeisessä säkeistössä munasta löytyy kuva (virpomaoksat).

6.    Lorutellaan virpomisloru:
”virvon varvon tuoreeks terveeks,
tulevaks vuodeks
vitsa sulle, hymy mulle!”

…. ja annetaan vitsat vanhuksille.


Näitä laulellaan siis nyt, mutta muutaman muunkin laulun olen lasten kanssa kerennyt ohjelmistoon ottaa heti alkukuusta ja jatkellaan vielä pääsiäisesiintymisen jälkeen. Yksi lauluistamme onkin suurimmalle osalle tuttu oravan pesä ja toisena lauluna olen muokannut Hiiruli- nimisestä laulusta värilaulun:

Hiiruli kolostaan kurkistaa, 
katselee ihmeissään maailmaa: 
täällähän näkyy ketaista, 
mitähän se oikein tarkoittaa?

Laulussa väri vaihtuu joka säkeistöllä ja olen tehnyt väreihin huopapalat. Säkeistön loputtua annan lauletun värisen huopapalan jollekkin lapselle ja hän saa kertoa mitä väristä tulee mieleen ja kuinka sitä leikitään yhdessä. Esim. Sininen -> vesi ->tehdään uintiliikettä. Tämä on ollut lapsista hauskaa, koska toiset värit myös lasten mielestä tanssittaa, toisissa peppu heiluu ym :) Mielikuvitusta herättelevä laulu!

Ei kommentteja: