perjantai 2. elokuuta 2013

Startattu!

Niin se Elokuu alkoi ja ryhmä on kasassa maustettuna vielä eskarillaisella ja koululaisella parin viikon ajan.
Meno muuttuu vielä kun saamme nuo isommat omille opinahjoilleen aamupäiviksi ;)
Ryhmäytyminen on nyt lähiviikkojen sana. Lähiviikkojen ajan teen selvästi töitä sen eteen, että opimme tuntemaan toisiamme, teemme asioita yhdessä ja luomme ryhmäämme yhdessä selkeät tavat, rutiinit ja pelisäännöt. Yhdessä on sitten helppo puuhata ja oppia uutta, kun pohja toiminnalle on rakennettu alusta lähten yhdessä ja hyvässä hengessä. Sääntöjenkin teko voi olla hyvin erilaista riippuen siitä, mistä näköulmasta asiaa tarkastelee. Oman ryhmäni lähtökohtana on se, että mietimme miten asioita voi tehdä, kuinka huomioimme toisemme ja tunnemme olevamme ryhmässä tasavertaisia ja turvassa. En aio asettaa ensimmäisenä isoja EI sanoja joka paikkaan, vaan mietimme asiat mieluummin niin, että "sisällä kävellää ja ulkona juostaan" . On melko tylsää jos joka kohdassa mietimme, mitä ei saa tehdä ; (sisällä ei saa juosta!) Ei- sanoja tulee joka tapauksessa arjessamme käytettyä tarpeen vaatiessa, joten itse peruspelisäännöt on kiva luoda näin positiivisessa hengessä :)

Ryhmäytymiseen käytän erityisesti paljon lauluja ja loruja, joissa leikitään ja puuhataan yhdessä ja erikseen yksilöinä. Jokainen saa laulujen aikana oman vuoron ja myös yhdessä ryhmänä soitellaan ja lauletaan. Opitaan taukoa, odottamista ja riemukasta yhdessä musisointia :) Näin jokainen lapsi pääsee myös yksilönä esiin ryhmässämme. Lauluista teen taas lähipäivinä oman postauksen.

Ryhmäytymistä auttaa myös yhdessä puuhastelu ja pelailu. Käytän ryhmässä paria peliä, jossa pelaamme aina yhdessä joukkueena jotain vastaan.




Ekana hoitopäivänä Pöllövaari tuli esittäytymään ryhmäämme ja haastoi meidät pelaamaan ryhmänä häntä vastaan muistipeliä...Niinhän siinä kävi, että ryhmämme voitti, vaikka Pöllövaari väitti olevansa todella haka muistipelissä...Kyllä lapset oli innoissaan ja ihastuivat ensi jännityksen jälkeen pöllövaariin ikihyviksi!








Toinen hyvä ryhmänä pelattava peli on hedelmätarhapeli, jossa pelataan yhdessä varista vastaan, joka yrittää päästä hedelmätarhaan syömään kaikki hedelmät. Tässä pelissä voitetaan ja myös hävitään aina ryhmänä ja häviäminenkin on selvästi helpompaa kestää ryhmän avustuksella kuin yksin ;)








Isompien kanssa pelataan myös touhulan kaksi metristä lattiapeliä, joka kehittää yhdessä pelaamisen lisäksi myös hahmottamista ja tarkkaavaisuutta. Tämä on todellinen suosikki vähän isompien kanssa esim. päiväuniaikaan vielä kun pienemmät nukkuvat!

Lisäksi meille on tulossa Pöllövaarilta mukava yhteisprojekti, jossa pääsemme lyömään viisaat päät yhteen ja puhaltamaan yhteen hiileen, mutta siitä myöhemmässä postauksessa :)




"Tuu nyt jo!", Hopoti hoi, hepalla ratsastetaan!
Tällä viikolla kerkesimme tutustumaan niin omaan pihaamme kuin läheiseen leikkikenttäänkin. Sää vaihteli aurinkoisen ja sateisen kostean välillä, eli kaikenlaisessa säässäkin päästiin ulkoilemaan. Tänään myös muovailtiin muovailuvahoilla ja pelailtiin pelejä :)



Sateisella kelillä ajeltiin menopeleillä autokatoksessa








Muovailu on ihanaa!!!



3 kommenttia:

Annu kirjoitti...

Jos tarvit jotain apuja noiden blogijuttujen kanssa, niin laita mulle sähköpostia, niin katsotaan voinko auttaa, vaikka itsekin vielä harjoitten tätä Bloggerin käyttöä.

Aurinkotäti- kirjoitti...

iso kiitos, näköjään sitä tekemällä ja kokeilemalla oppii...yksi kokonainen ilta siinä meni mutta on nyt jotain uutta edes sivuilla ;)

Annu kirjoitti...

Olitkin saanut kuvan jo blogiisi. Kyllä yrittämällä ja erehtymällä oppii monenmoista.