torstai 21. maaliskuuta 2013

Pääsiäisesiintyminen

Tänään lähdettiin koko pph porukalla esiintymään vanhuksille pääsiäisteemalla. Suurin osa lapsista oli pukeutunut pupuiksi ja itse olin noitahahmossa liikenteessä. 

Kävimme esiintymässä kahdessa paikassa ja näiden paikkojen lauluohjelmisto muotoutui harjoittelelmistamme pääsiäisen lauluista ja lopuksi vielä virvoimme yleisön virpomavitsoin. 

Ilmassa oli jännitystä, mutta kaikki sujui hienosti niin lapsilta kuin meiltä aikuisiltakin. Ihana oli taas tehdä yhteistyötä eri sukupolven kanssa, vanhukset nauttivat silmin nähden seuratessaan lapsia ja heidän esitystään! Ja lapset saivat kokea esiintymisen mukana tuoman jännityksen ja onnistumisen. Kyllä jäi iloinen mieli!






Ei sentään niin kovasti jännittänyt esityksen alkua odotellessa, ettei naurua olisi kasvoila näkynyt ;)


Kummassakin esiintymispaikassa oli hienosti otettu esiintyjät huomioon; saimme mehua, pikkunaposteltavaa ja toisessa paikassa jopa pääsiäismunat virpomispalkaksi!

Ei kommentteja: