keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsiäiselämys: NOITAKOULU

Tätä elämystä on yritetty toteuttaa jo toista useampana päivänä mutta aina on ollut joku sairaana. Tänään näytti jo lupaavalta, hoitolapsia oli tulossa ja laitoin koko talon valmiiksi. Puoli tuntia enne hoidon alkua tuli kuitenkin ilmoitus, että hoitolapset on sairaana ja näin ollen ihmettelin, että mitäs nyt sit...puitteet oli rakennettu jo taloon joten päätin vetää elämyksen tällä kertaa vain omille pojilleni (3-,5- ja 7v) ! Niinpä tänään on tapahtunut meillä tällaista:

Käytävän päähän oli ilmestynyt vuoren kuva, kirje ja noitahatut luutineen!


 Aloimme lukemaan viestiä, siinä luki näin:

Tämä on salainen viesti teille lapsille, pääsette mukaan pääsiäisen taikaan!
Kerran vuodessa, pääsiäisen aikaan, noidat kokoontuvat yhteen tekemään suuria pääsiäistaikoja. Tuo kokoontumispaikka on nimeltään Kyöpelinvuori ja sinne pääsee ainoastaan taikaluudan avulla lentämällä. Vain Kyöpelinvuoren noidat voivat antaa tuon mahdollisuuden harvoille ja valituille ja tänä vuonna nuo noidat ovat valinneet teidät lapset!
Pääsette Kyöpelinvuorelle noitakouluun oppimaan yhden hienon pääsiäistaian, mutta ennen sitä teidän täytyy pukeutua noitakoulun oppilaiksi laittamalla noitahatut päähän ja opetella lentämään luudalla. Matka on pitkä ja haastava, mutta noitaluudan avulla selviätte kyllä siitä. Luuta johtaa teidän Kyöpelinvuoren juurelle ja sieltä saatte lisää ohjeita.
Luuta lähtee lentoon, kun painatte noitahatut päähänne ja alatte hokemaan taikaloitsua:
PII POO PUU,
HOKKUS POKKUS POKS,
SIMSALA PIM!

 Pääsimme luudilla lentoon ja etsimään tietä Kyöpelin vuorelle. Lentäminen oli todella hauskaa eikä kukaan tippunut luudan kyydistä kertaakaan!Lentotyylikin oli vapaa kuten kuvasta näkyy ;)
Lopulta kaikki luudat johdattivat meidät erikoisen näköisen oven luo. Siellä olikin seuraava viesti meille:


Hienoa lapset, selvisitte kyöpelinvuoren juurelle luudalla lentäen!
Nyt voitte jättää luutanne Kyöpelinvuoren karmaisevaan luutaparkkiin ja astua Kyöpelinvuoren uumeniin. Olkaa tarkkana, noitataika ei onnistu jos ette noudata jokaista noitasääntöä pilkun tarkasti!





Laitoimme luudat parkkiin ja avasimme Kyöpelin vuoren sisään vievän oven ja otimme mukaamme varmuudeksi korissa olleet taskulamput.















Kyöpelinvuoren sisällä oli todella hämyisää ja siellä paloi paljon kynttilöitä. Huoneen keskellä oli iso musta pata ja sen vieressä viesti meille. Huoneessa alkoi soimaan jännittävä noitalaulu, joka teki kyllä noitakoulusta melko jännän paikan...

Rohkeasti noitalaulun loputtua aloimme lukemaan seuraavaa viestiä:







Olette lapset saapuneet supersalaiseen Kyöpelinvuoren noitien noitakouluun. Teissä on selvästi noita ainesta, sillä olette selvinneet jo näin pitkälle taikojen avulla!
Noitakoulussa on muutamia hyvin tärkeitä sääntöjä, joita tulee noudattaa!

SÄÄNTÖ NRO 1: Kaikenlaiset ötökät ja limanuljaskat ovat noitien omaisuutta, niitä ei saa viedä vuorelta pois lähtiessään!
SÄÄNTÖ NRO2: Oppimanne taiat tehoavat vain täällä Kyöpelinvuorella, ne ovat täysin hyödyttömiä jatkaessanne matkaa täältä eteenpäin.
SÄÄNTÖ NRO 3: Noitapataan tulee laittaa ainoastaan niitä aineita, joita reseptissä lukee! ylimääräisten aineiden lisääminen keitokseen voi aiheuttaa taikapataan taikahöyryn, joka voi muuttaa teidät kaikki lieroiksi! Olkaa siis tarkkoina reseptin suhteen…
Seuraavaa noitareseptiä ja siihen liittyviä ohjeita noudattaen saatte aikaan pääsiäisen noitataian, josta on teille hyötyä kyöpelinvuorelta poistumisenne jälkeen. Kun taika on taiottu, otatte mukaanne kaiken sen, mitä taikoen olette saaneet aikaiseksi ja poistutte Kyöpelin vuorelta.


Päätimme yhdessä tuumin totella sääntöjä, ettemme vain suututtaisi pääsiäisnoitia ja saisimme yhteisen taikamme onnistumaan. Aloimme katsella taustalla olevia purkkeja ja niiden vierestä löytyikin pääsiäisen noitakeitoksen resepti: 


PÄÄSIÄISEN NOITAKEITOS:
Jotta jokainen noitakeitoksen aine aktivoituisi taikatilaan, tulee teidän rytmittää ensin tavuin ainesten nimet hereille! Tämän jälkeen kaadetaan aineet yksitellen pataan.
1 Prk Kuivatettuja Hämähäkkejä
1 Prk limaisia kastematoja
2 Kpl Sihiseviä käärmeitä
1 Prk haisevia paukkupalloja
Ripaus hikisukka aromia
1Prk vilisteleviä ötököitä
Älä missään tapauksessa lisää keitokseen hämähäkin limaa!

Kun aineet ovat padassa, on syytä aloittaa välittömästi keitoksen taikakuumennus loitsuamalla sanoin:
PII POO PUU,
PII POO PUU,
HOKKUS POKKUS POKS,
HOKKUS POKKUS POKS,
SIMSALA PIM!
Loitsu tulee kerrata 4 kertaa ja sen jälkeen voitte kurkistaa pataan, mitä saitte taiotuksi.




Näitä aineita sitten tavuttelimme sanoin ja taputuksin hereille ja aloimme laittamaan lopulta pataan ohjeen mukaan. Onneksi emme laittaneet hämähäkin limaa pataan ja säästyimme omina itseinämme ;)

Kertasimme loitsun neljä kertaa läpi ja saimme taian onnistumaan! Padasta löytyi iso pussi askarteluvälineitä mukaamme, vaikka pata oli alun perin ollut tyhjä!!!?? Kuinka ihmeessä se on mahdollista??? Kyllä nämä lapset osaavat taikoa ;)


Poistuimme hissukseen Kyöpelin vuorelta ja pääsimme miettimään mitä kivaa pussimme materiaaleista voisimme askarrella. 

Elämys oli todella jännittävä, kolme vuotiaani halusi pitää taskulampun koko ajan kyöpelin vuoren sisällä päällä ja jopa viisi vuotias sanoi, että musiikki oli aika pelottava siellä...jos joukossa olisi ollut pienempiä, olisin kyllä laittanut huoneeseen enemmän valaistusta, jotta tilanne ei olisi ollut niin jännittävä.  Jääpähän pojille yksi elämys enemmän muistoihin :)




Ei kommentteja: