tiistai 5. maaliskuuta 2013

Maaliskuun laulut ja lorut



Maaliskuussa alkaa ryhmässämme pääsiäisen aika ja siihen liittyen on laulutkin tälle kuulle valittu. Lisäksi valintaan vaikuttaa se, että menemme esiintymään vanhuksille ja näin ollen näitä lauluja laulellessa esiintymislaulutkin treenaantuvat siinä sivussa :)

Perustuttuihin lauluhuin kuuluu:

1. Jäniksellä pitkät korvat, pitkät korvat, pitkät korvat,
jäniksellä pitkät korvat, pitkät korvat on!

2. Jänikslellä töpöhäntä....

3. Jänis juoksi metsän poikki...
jänis juoksi metsän poikki, piiloon luikki, hui!

Tässä laulussa näytetään pitkiä korviä pään yläpuolelle ja töpöhäntää taputellaan pepun päälle. Jäniksen juoksua voi tehdä monella eri tavalla, tänään esim. muskarissa soitettiin munamarakassilla juoksurytmiä ja piilotettiin muna HUI! -kohdalla selän taa. Piiloon voi mennä myös omien käsien taa ym. 

Pääsiäsilaulu:
(hip hoi, musisoi!- laulukirjasta)

Olen pääsiäispupu ja osaan hyppiä x2

Ja tuossa alleviivatussa kohdassa lapset saavat keksiä uuden liikkumismuodon.
 


Kanapolkka
(Tämä biisi löytyy karvakorvan laulupurkki cd:ltä )

1.Pullero, pallero punainen kana x2
 kanalla punainen pyrstö

2. Sitteri, sätteri sininen kana x2
 kanalla sininen siipi!

3.  ketterä kottero keltainen kana x2
kanalla keltainen nokka!

4.ruppana, reppana ruskea kanax2
kanalla ruskea rinta!

5. villeri, valleri valkoinen kana x2
kanalla valkoinen varvas!


Minnan pääsiäismuna:
(löytyy Eveliinan lauluja kirjasta)

Oli Minnalla pääsiäismuna, 
se oli VÄRI  pääsiäismuna,
mutta kahtia halkaistuna, 
oli sisällä UUSI VÄRI muna!

Säkeistöjä voi laulaa niin monta kuin haluaa vaihtaen aina väriä.

viimeinen säkeistö:

Oli Minnalla pääsiäismuna, 
se oli EDELLISEN SÄKEISTÖN VÄRI,
1,2,3,4,5,6, sen sisällä on salaisuus!
Viimeisessä säkeistössä lapset saavat nähdä lopuksi jonkin esineen tai kuvan ohjaajan kämmenen sisältä tai pahvisen munan sisältä :)

Meillä ryhmässä on käytössä kuvan mukaiset kartonkiset munankuvat,
jotka halkeavat aina säkeistön jälkeen ja uusi,
seuraavan säkeistön väri tulee esiin, josta sitten lauletaan.
Viimeisen munan sisältä tulee sitten aina jokin kuva.




Lisäksi ryhmään on tulossa pääsiäisaiheinen lorupussi:






2 kommenttia:

Mirella kirjoitti...

HEi, miten se melodia menee laulussa On MInnalla pääsiäismuna?
TErveisin, Mirella

Aurinkotäti- kirjoitti...

Melodia on mulla ihan päässä, mulla ei ole sen nuotteja, mutta nuotti löytyy kuulemma kiiltomato laulupolulla- kirjasta ainakin :)